Olen niin vihainen. Miksi elämä tahtoo leikkiä jaksamiseni kanssa? Eilen vielä olin luottavaisinkin mielin magneettikuvauksen tuloksia kohtaan. Tänään taas valkeni, että järjen ääntä kannattaa kuunnella. Voisiko huolien määrälle asettaa enimmäismäärän? Sitä tässä hetkessä toivoo enemmän kuin mitään muuta. Päänsärkyjen voimistumiselle ei tarvitse enää miettiä syitä, sillä viime viikon kuvaus kaivoi syyllisen esille. Päässäni on taas kasvain.

Sain luettavakseni kopion konsultaatiopyynnöstä, joka on osoitettu korvatautien lääkärille sisätaudeilta. Kyseessä uusi löydös, jolle ei vastaavuutta löydy aiemmista kuvantamisista. Tällä hetkellä puhutaan pehmytosamuutoksesta, jonka lähettyvillä kulkee aivohermoja. Sijainti on eri kuin 2002 leikatulla kasvaimella, joten tämän ei pitäisi selittää näkökenttien hiipumista. Suoraan adenoomaksi muutosta ei ole vielä luokiteltu, mutta kovasti sen puolesta pitäisin peukkuja. Siihen, kun kohdallani löytyy toimiva lääkehoitokin. Hormooniarvot toki kontrolloidaan verikokein adenooma epäilyn vuoksi. Parin viikon päähän osuva sisätautipolin aika antanee taas lisää vastauksia, viitaten verikokeisiin ja korvapolin konsultaatioon. Taas tuskaista odottelua edessä viikkojen ajan epätietoisena.

Toivoin saavani vastauksia kuvien avulla, mutta nyt olen erimieltä. Toisaalta nyt ollaan ajoissa liikkeellä, sillä vielä vajaa vuosi sitten viitteitä ylimääräisestä kudoksesta ei ollut. Itselläni herää kysymys, mikä kasvaimen kasvun laukaisi. Viime raskaudessa adenoomasta jäljellä olleet rippeet kuihtuivat pois. Mikäli jälleen on adenoomasta kyse, niin asiat menevät täysin päinvastoin. Hormooniarvotkaan eivät marraskuun lopussa viitanneet adenooman suuntaan, joten mikäli siitä tässä hetkessä kyse on, niin nopeaan tahtiin on kudos kehittynyt. Paljon on päässä pyöriteltäviä juttuja tämän osalta, mutta onneksi nyt on edes jotain, mitä tutkia ja hoitaa. Pelkkä "ei oo" on vuosien ajan ollut epätoivoa ruokkivaa kuultavaa. Kumpi sitten lie parempi, "syyllisen" löytäminen vai sen puuttuminen? Toki ensimmäinen antaa mahdollisuuden sille, että tilanne voisi muuttua. Tälläkin kertaa näistä voimistuneista kivuista väsyneenä saan lohtua ajatuksesta, että niiden syy voitaisiin poistaa. Isojen asioiden kanssa istun korttipöydässä ja pelko istuu rinnallani. Tulevaisuus, mitä se kohdallani tarkoittaa?

Eilisen pelko on muuttanut muotoaan ja kohde on osin vaihtunut. Tänään tapaamani lääkäri laittoi solumuutosten osalta paperini gynen syöpäpolin vastaavalle lääkärille tarkasteluun. Hieman rauhoittaa mieltä, kun saan viimein pyytämäni konsultaation syövän riskikartoitusta ajatellen. Ihan jo geenejäni ajatellen tahdon pelata varman päälle tässä asiassa. Näillä korteilla selkeästi varmistuksen varmistuskaan ei ole liioiteltua. En tahdo kuitenkaan enää elää ajatuksen kanssa, että jotain olisi voinut tehdä toisin. Pelko ohjaa ja mieli vaatii selkeitä vastauksia. 

Tunnen itseni myös vihaiseksi, mutta tiedän paremmin kuin hyvin, että mieleni piilottelee pelkoa sen takana. Luotan taas siihen, että parin päivän päästä asiat ovat jäsentyneet siten, että negatiivisista tunteista voi päästää taas irti. Heikkoina hetkinä ne takertuvat iholle ja pitävät otteessaan kunnes mieli on vakaa. Tahdon uskoa, että pystyn taas nousemaan tämän kaiken yläpuolelle ja selviämään voittajana. Eväät siihen on jo hankittuna, mutta ajan antaminen itselle näissä hetkissä palvelee minua paremmin kuin asioiden väkisin vääntäminen haluttuun suuntaan. Mieleni tarvitsee aikaa ja sitähän ihmiselämä on, aikaa jonka voi käyttää haluamallaan tavalla. Ehkäpä voin hyvällä omalla tunnolla uhrata itseeni tämänkin asian käsittelyn vaativan ajan.

Ultran osalta onneksi tarjoiltiin hyviä uutisia. Pieni ihmisen alku kasvaa ja kehittyy hyvin keskikäyrällä. Painoa jo noin 1200 grammaa ja eloisan oloinen luonne kaupan päälle. Noin 10 viikkoa vielä ja saan viimein hänet syliini. Odotuksen aiheita on taas tarjolla riittämiin, mutta onneksi edes yksi niistä saa sydämen lyömään ylimääräisiä kertoja onnen sekaisten tunteiden myötä. Valonpilkahduksia ja elämäniloa tarjoillaan kaiken ikävänkin keskellä. Jaksan vielä tämänkin erän.