Harmaa maanantai jälleen, ainakin sään puolesta. Vielä muutama viikko ja lapsen kesäloma alkaa, kuten samalla tämän "saikkulaisenkin". Aika menee onneksi nopeasti ja raskauskin on jo sillä "voiton puolella". Asiat etenevät hitaasti, mutta varmasti.

Annoin viime viikolla viimein periksi kipujen osalta. Yritin, niin kovin pitää kiinni valitsemastani lääkkeettömästä linjasta, mutta kiputilanne alkoi jo heijastua koko perheen jaksamiseen. Lähetteitä on kyllä lähtenyt pitkin sairaalaa kiputilanteenkin osalta, mutta koska niiden suhteen asiat eivät alkaneet edetä, hain apua päivystyksestä. Asiointi oli mutkatonta, kun ensin väärinkäsitys neurologin kanssa vastaanotolle hakeutumisen syystä saatiin oikaistua. Tietenkään heillä ei eväitä kasvainasiaan ole, mutta sen myötä vallitseva kiputilanne piti lähteä purkamaan jotenkin. Useamman puhelun jälkeen neurologi ilmaisi huolen puhjenneesta epilepsiasta, joka siis selittäisi rajut kohtaukset oireineen. Kiireellinen lähete aivosähkökäyrään ja resepti raskausaikana käytettäväksi soveltuviin epilepsia lääkkeisiin oli käyntini saalis. Konsultointipyyntö anestesialääkäreille ja neurokirurgille meni mm kolmoishermon puudutusta ja lopullista lamauttamista ajatellen. Hoitosuunnitelma edistyy siis vähitellen.

Aloitettu lääkitys on selkeästi helpottanut rajumpien kohtausten osalta. Kolmoishermon krooniseen kipuiluun se ei kuitenkaan ole vielä lievitystä tuonut. Onneksi kylmä- ja painehoidolla saa pahimpina hetkinä pienen avun. Puolen pään luut ovat edelleen hellinä ja harmittaa kuinka takova kipu vaikuttaa ärtymiskynnykseen. Sitä tahtoisi olla paljon vahvempi, mutta pakko myöntää heikkoutensa. Voin tässä asiassa vaan tehdä parhaani ja luottaa siihen, että asiat järjestyvät. Päivystyksessä minulle kerrottiin, ettei korvapoli ota kantaa kasvaimeen ennen varjoaineella tehtyä magneettikuvausta. Tämäkin on mahdollista vasta lapsen syntymän jälkeen, joten lisää piinaavaa odottamista on siis ohjelmassa. Onneksi tämä yksi odotettava asia vie silti voiton kaikesta. Säännöllinen liikehdintä vatsassa pitää mielen vahvasti elämässä kiinni ja tulevaisuuskin tuntuu valoisalta kaikesta huolimatta.

Odottaminen ja epätietoisuus syövät toki henkistä jaksamista. Stressaamalla pahentaisin vaan omaa ja rakkaideni oloa, joten sekään ei liene oikea tie asian käsittelyssä. Asian kanssa tyynenä oleminen on toki haastavaa, mutta välttämätöntä. Jälleen vaan ne asiat pitää ottaa asioina ja vasta varmojen vastausten pohjalta ottaa asia kunnolla käsittelyyn. Kun en kiellä asiaa, se saa olla todellinen, mutta en myöskään päästä asiaa hallitsevaan asemaan. Tulevat viikot näyttävät elämän suunnan ja odottamisen aiheet vaihtuvat, sillä ainahan me odotamme jotain. Odottaminen on osa meitä, sillä haluamme aina asioihin muutosta ja kehitystä. Haaveilemme paljon tulevaisuuden suhteen ja samalla odotamme näiden haaveiden toteutuvan. Odottaminen on vahva osa meitä.

Lämmintä ja valoisaa kesää odotellessa :)