Kirjoittamisesta on vierähtänyt tovi. Isoja asioita on kyllä pyörinyt päässä, mutta niiden jäsentely järkevään muotoon on ollut täysin mahdotonta. Epävarmuutta ja kysymysmerkkejä, sitä on elämä tarjoillut viimeiset pari viikkoa isommassa erässä. Paljon on toki tässä vuosien aikana ehtinyt ja joutunut miettimään vastaavanlaisia juttuja, mutta nyt raskaana ollessa kaikki tuntuu moninverroin raskaammalta. Onneksi viikot vierii ja lapsi kehittyy, joten pian voin taas luovuttaa itseni kokonaisuudessaan lääketieteen käsiin ilman "turhia" rajoitteita.
Kiputilanne ei ole antanut armoa ja päivät toistavat toinen toistaan. Onneksi niitä pieniä hieman helpompiakin hetkiä tarjoillaan ja olen päässyt perheen kanssa viettämään aikaani myös kodin seinien ulkopuolelle. Silmistä on kyllä kaiken aikaa nähtävissä kärsimys ja sen myötä väsymyskin. Onneksi nauru jaksaa pulpahdella pintaan ja huumorintajuakin vielä löytyy. Tuntuu, että jokainen selvitty päivä vie kohti sitä hetkeä, kun tilanne helpottuu. Tarkkaa päivämääräähän sille ei toki ole, mutta jaksan silti uskoa. Vielä tulee se päivä, kun voin kitumisen sijaan sanoa aidosti eläväni.
Uuden löydetyn kasvaimen suhteen ei juuri ole vastauksia tullut. Eilinen käynti sisätaudeilla toki vahvisti, että helpoin mahdollinen vaihtoehto, eli adenooma on osin poissuljettu. Ainakaan aktiivista kudosta tämä ei ole, sillä hormooniarvoissa ei näkynyt siitä viitteitä. Tutkinnan vetovastuu siirtyi näin ollen neurolle, jossa nyt sitten mietitään vaihtoehtoja. Olen jo aiemmin itse huolehtinut heille tiedon alkaneista uusista oireista kivusta alkaen. Kiireellinen lähete lähti eilen myös kipupolille. Tällä kertaa minun ei tarvinnut enää kipujani kuvailla, asia oli tiedossa ja niiden todellisuutta ei vähätelty. Toki kasvaimen sijainti aivohermojen alueella jo kertoo tilanteesta tarpeeksi. Kasvain sijaitsee pään vasemmalla puolen, joten korvapolilla on tehtävänä miettiä, olisiko heillä mahdollisuus päästä kasvaimeen käsiksi. Näytteenotto on, mitä ilmeisimmin edessä, mutta sekin vaatii nukutuksen. Lapsen syntymän jälkeiseen aikaan saakka pitäisi siis odotella. Jospa tämä kroonisena takova kolmoishermosärky saataisiin kuriin jollain tavalla, niin olisi tämä kaiken odottelukin hieman mielekkäämpää tai ainakin helpompaa.
Tilastollinen tieto siitä, että aivokasvaimet ovat yleensä hyvänlaatuisia, helpottaa asian käsittelyä. Tietysti sen vähemmistö osuudenkin kattaa joku osa väestöstä, mutta en jaksa uskoa, että tässä kohdin arpaonni "suosisi" minua. Toki taas voi turha varmuus kostautua, mutta asiat asioina. Uskon siihen, että elämä on yhtä lempeä kuin lämmittävä aurinko ja sillä on vielä paljon annettavaa. Jos jaksan pitää mieleni kiinni positiivisuudessa jaksaa vahva ja viisas kehonikin seurata sen esimerkkiä. Ainakin minulla on käsissäni kaikki se, mitä onnelliseen elämään tarvitsen. Olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen elämääni saanut. Minulla on kaikki.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.